Etusivu

Lapset asialla, itse perässä – Pedagogiaa päiväkodista yliopistoon

IMG_2219

2015 Ihmettelyseminaarissa ihmettelemassa

Tämän kirjoituksen pohjana on ollut puheenvuoro, jonka Teemu Roos pidi Kantsun kokouksessa 11.01.2016

Maaliskuun 26. päivä 2015 oli torstai, aurinkoinen kevätpäivä. Kruununhakalaisen yliopistorakennuksen avarassa kokoustilassa oli väkeä. Tilaisuuden ensimmäinen puheenvuoro kohotti heti odotukset korkealle kattoon asti. Kuulijoina oli opettajaksi opiskelevia sekä heidän opettajiaan, muuta yliopistoväkeä ja yleisöä. Avauspuheenvuoroa pitivät Raimo ja Onni, nykyiset alakoululaiset. Tapahtuman otsikkona oli Ihmettelyseminaari ja aiheena varhaiskasvatus ja pedagogia. Miten asiat voisivat olla ihan toisin.

Olen ihmetellyt pedagogiaa jo pitemmän aikaa, erityisesti yliopistopedagogiaa eli yliopistoissa tapahtuvan opetuksen teoriaa ja käytäntöä. Ihmettelyyn antaa aihetta työni apulaisprofessorina Helsingin yliopistossa. Olen ihmetellyt myös varhaiskasvatuspedagogiaa kahden suurin piirtein Raimon ja Onnin ikäisen lapsen isänä. Raimon ja Onnin tapaan omat lapseni kävivät Vironniemen päiväkodissa. Olen myös yhdistänyt em. kaksi ihmettelynaihetta (yliopisto- ja varhaiskasvatuspedagogian) ollessani kertomassa Vironniemen esikoululaisille omasta tutkimusalastani, tekoälystä ja robotiikasta Lego-robottien avulla ja isännöidessäni eskariryhmää Kumpulan kampuksella.

Ihailuni Vironniemessä vuosikymmenien aikana kovalla työllä kehitettyä pedagogista kokonaisuutta kohtaan on kasvanut ihmettelyn myötä. Seuraavassa kolme syytä miksi.

Syy numero 1: On yleisesti tunnustettu tosiasia, että motivaatio parantaa oppimistuloksia. Motivaatio voi rakentua ulkoisista tekijöistä, kuten halusta valmistua ja saada työpaikka. Usein asian syvällinen sisäistäminen edellyttää myös jonkinlaista sisäistä motivaatiota eli aitoa kiinnostusta aiheeseen. Sisäisen motivaation ruokkimisessa avainasemassa on kokemus siitä, että opiskelijalla itsellään on vaikutusmahdollisuudet opetuksen sisältöihin ja muotoihin. Omalla laitoksellani eli tietojenkäsittelytieteen laitoksella opiskelijalähtöisyys on tärkeässä asemassa. Se on parhaimmillaan johtanut opiskelijoiden itsensä suunnittelemaan ja toteuttamaan kurssiin, jonka suosio ylitti kaikki odotukset. Vironniemessä kaikki lähtee lapsista. Lapsilähtöisyys ilmenee mm. siinä, että eskarivuoden alussa jokainen esikoululainen saa ehdottaa oppimistavoitteita, joita vuoden mittaan tavoitellaan. Muistan lasten opetelleen esimerkiksi ponilla ratsastamista, kissan silittämistä, rullalautailua, sarjakuvan piirtämistä ja purjehdusta.

Edellä mainuttuja esikoululaisten oppimistavoitteita kysytään muuten myös muissa Helsingin kaupungin päiväkodeissa. Vastaukset kertovat paljon siitä, miten hyvin lasten ajatukset on onnistuttu pitämään avoimina mahdollisuuksien maailmaan: lukeminen ja laskeminen ovat tietenkin tärkeitä taitoja, mutta lienevät siitä huolimatta enemmänkin lasten arvauksia siitä, mitä aikuiset haluaisivat lasten vastaavan. Vironniemen lasten poikkeuksellisen kunnianhimoiset ja hauskat ideat kumpuavat mahdollisuuksien maailmasta, johon he ovat tottuneet päiväkodissa, jossa matollakin voi lentää.

Syy numero 2: Toinen hyvän ja oppimista tukevan ilmapiirin kannalta tärkeä oleva tekijä on yhteisöllisyys. Yksi avain Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen opetuksen korkeaksi arvioituun tasoon on ollut niin sanotun pajamallin kehittäminen ja käyttöönotto. Pajassa opetuksen painotus on siirretty luennoista käytännön harjoitteisiin, joita kokoonnutaan ratkomaan yhteistuumin sitä varten varattuun suureen tietokoneluokkaan eli pajaan. Pajassa opetusta ei anna opiskelijoista ja heidän ajatusmaailmastaan etääntynyt lehtori – sellaistahan ei laitokselta toivottavasti enää löydykään – vaan edellisvuonna kurssin suorittaneet opiskelijatoverit, jotka saavat vaivanpalkaksi opintopisteitä ja tuntiopetuspalkkion. Vironniemessä vastaava tilanne syntyy paitsi niin sanottujen apulaisparien välille myös jokapäiväisessä koko päiväkodin yhteiselossa kaikkien ovien ja ajatusten ollessa avoimina.

Syy numero 3: Harva tulee ajatelleeksi, että yliopistossa opettavat professorit ja lehtorit (ja kuten edellä todettiin opiskelijat) ovat pedagogian osalta amatöörejä. Matematiikan opiskelijaa opettaa matemaatikko, filosofian opiskelijaa opettaa filosofi ja niin edelleen. Opetustehtäviin pätevöittävää koulutusta kyllä järjestetään, mutta (poislukien opettajankoulutuksen parissa työskentelevät) harva suorittaa näitä yliopistopedagogisia opintoja enemmän kuin muutaman kuukauden verran. Tämä ei kuitenkaan välttämättä ole ongelma, koska pedagogisia opintoja tärkeämpänä opetuksen laadun tekijänä pidetään asiantuntijuutta opetettavassa aiheessa, minkä ylläpitämiseksi yliopistoväki keskittyy jatkuvasti huippututkimuksen tekemiseen. Toinen hyvän opetuksen tae on hyvien opetuskäytäntöjen levittäminen opettajalta toiselle. Uusia opetuskäytäntöjä, kuten edellä mainittu pajamalli, syntyy eri puolilla yliopistoa, kun innostuneet opettajat etsivät entistä parempia keinoja opettaa. Näiden ruohonjuuritasolla syntyneiden opetusinnovaatioiden levittämiseksi laajempaan käyttöön Helsingin yliopistolla on muutama vuosi sitten perustettu niin sanottu Opettajien akatemia. Opettajien akatemiaan valitaan vuosittain muutamia erityisen ansioituneita eri alojen opettajia.

Opettajien akatemia tukee siis toimintamallia, jossa uudistukset voivat levitä myös alhaalta ylöspäin eli “bottom up” sen sijaan, että ne keksittäisiin hierarkian ylimmällä tasolla ja määrättäisiin alempien portaiden toteutettavaksi asettamalla niiden toiminnalle reunaehtoja. On liian helppo nähdä henkilöstön omat toimintatavat “pehmeänä” ja yläpuolelta asetetut reunaehdot “kovina”, jolloin ensin mainitut jäävät aina jalkoihin. Tärkeintä olisi arvioida sitä, miten hyvin perusteltuja toiminnot ovat. Vironniemen toimintamalli on muodostunut pitkälti bottom up, vuosikymmenien pitkäjänteisen kehitystyön ja sen tulosten arvioinnin kautta. Sen puitteissa syntyneet innovaatiot tarjoavat uskomattoman hienoja mahdollisuuksia. Ei pelkästään muissa päiväkodeissa Helsingissä, Suomessa ja maailmalla vaan kaikkialla, missä tavoitteena on yhdessä oppiminen ja kasvaminen, kuten yliopistoissa.

eskarityliopistollaToivotan Vironniemen päiväkodin uudelle johtajalle antoisaa uraa pedagogian huippuyksikössä. Helsingin kaupungin varhaiskasvatusvirastolta ja kaikilta muiltakin toivon ymmärrystä bottom up -ideoille. Toivon että pehmeä voi saada kovan joustamaan silloin, kun se on kaikkien lasten ja muiden kaupunkilaisten etu. Bottom up -ideoita voi kysellä Raimon ja Onnin kaltaisilta asiantuntijoilta ja heidän kanssaan Vironniemessä työskenteleviltä innostuneilta aikuisilta. Lupaan että kuulette jotain niin hienoa, että se saa teidätkin ihmettelemään.

Teemu Roos

Tags: , ,