Etusivu

Virtsun eväät kantavat pitkälle

Kirjoitin tämän puheenvuoron alun alkaen Virtsussa 10.12.2015 järjestettyyn Virtsun aikuisten tapaamiseen, jossa pohdin sitä, miten Virtsun eväät kantavat koulumaailmassa. Sanna Ojajärvi / Kantsu

Lapsille tekee hyvää nähdä aikuiset saman asian äärellä. Aikuisille tekee hyvää nähdä lapset yhdessä ja yli totuttujen kaverirajojen. Aikuisille tekee hyvää tehdä arkisia asioita yhdessä. Yhteisö synnyttää luottamusta ja vastuuta yhteisistä asioista. Muun muassa nämä asiat on Virtsu meidän perheellemme opettanut. Kysyin aikoinaan 5-vuotiaaltamme, viihtyykö hän Virtsussa. ”Tietenkin, sehän on mun päiväKOTI.”

Virtsu ja sen ihmiset ovat edelleen koko perheellemme koti, jonne on aina hyvä palata ja jossa yhteislaulu raikaa yhdessäolon merkiksi. Arkemme pyörii kuitenkin enemmän jo toisaalla: lapsemme käy neljättä luokkaa Snellmann ala-asteella Punavuoressa.

Yhdessä tekemisen voima

Virtsun kauaskantoiset eväät liittyvät kahteen asiaan: yhdessä tekemiseen ja totuttujen roolirajojen – esimerkiksi aikuisen ja lapsen tai henkilökunnan ja vanhempien roolien – ylittämiseen. Oikeastaan Virtsun eväät voi tiivistää lauseeseen: totutut rajat ylittyvät yhdessä tekemällä. Virtsun eväät kantavat myös kouluarjessa, jossa ollaan matkalla kohti kohtaamisia, roolien venyttämisiä ja yhdessä tekemistä.

Aasinsillaksi Virtsun ja Snellun välille nousi lopulta ”Yhdessä olemme enemmän” — Snellmanin ala-asteen tunnuslause, joka muotoutui kolme vuotta sitten koko koulun yhteisessä vanhempainillassa. Lausetta olivat tahoillaan etukäteen pyöritelleet lapset, opettajat ja vanhemmat ja lopulta se painettiin jopa koulun t-paitaan. Yritän lyhyesti esimerkin avulla kuvata, miten lause ”yhdessä olemme enemmän” on Snellussa muuttunut pelkästä hokemasta askel askeleelta käytännön toiminnaksi. Virtsu on opettanut, että lähes kaikkien hyväksymä ajatus yhdessäolon positiivisista vaikutuksista tarvitsee säännöllisiä rakenteita ja toistuvia tekoja kääntyäkseen konkreettiseksi toiminnaksi.

”Ensimmäisen asteen yhteydestä” vuosittain toistuvaksi lapsenpainillaksi

Voin täysin rehellisesti todeta, että yksi Snelluun nykyisin vakiintunut yhteisöllinen toimintamuoto juontaa juurensa Virtsussa viettämiimme vuosiin. Lapsemme aloitti koulunkäyntinsä Snellussa syksyllä 2012. Virtsun käyneinä emme juurikaan tunteneet entuudestaan ekaluokkalaisten perheitä. Pohdimme kotona, että koulun toiminta ei luultavasti saata perheitä yhteen Virtsusta tutulla tavalla – toki oppisimme vähitellen tuntemaan lapsen uusien kavereiden perheitä, mutta missä tutustuisimme niihin perheisiin, joiden lapset eivät käy meillä. Tai opettajiin?

Virtsusta kumpuavalla yhteisöenergialla kokosimme pienen porukan ja ryhdyimme suunnittelemaan ekaluokkalaisten perheiden yhteistä illanviettoa. Balderin iltamien opeilla muodostimme ohjelma-, koristelu-, ruoka-, musiikki- ja viestintäryhmät. Lokakuun lopussa, eräänä arki-iltana järjestettyyn ”Ensimmäisen asteen yhteys” -tapahtumaan osallistuivat lähes kaikki Snellun ykkösten 36 perhettä (noin 70 vanhempaa, noin 70 lasta, 2 opettajaa lapsineen). Ohjelmassa oli hodarien syöntiä, pienryhmissä toteutettu salapoliisitehtävä lähikortteleissa, nyyttäripöytä ja disco. Ilta onnistui yli odotusten.

Koululta alkoi seuraavina viikkoina kantautua huhuja, että muutkin luokat olivat päättäneet järjestää yhteisiä illanviettoja esimerkiksi ruuanlaiton merkeissä. Opettajat kävivät kilvan kiittämässä meitä illan järjestäjiä. Koulun silloinen vararehtori ehdotti vuotuisen illanvieton järjestämistä kaikissa luokissa osana kodin ja koulun yhteistoimintaa.

Ensimmäisen asteen yhteys on sittemmin jatkunut opettajien koolle kutsumana lapsenpainiltana: Snellussa on ainakin tavoiteltu sitä, että jokainen luokka-aste kokoontuisi joka syksy yhteiseen illanviettoon. Muoto on vapaa: jotkut luokat ovat päätyneet aikuisia ja lapsia yhdistäviin pyöreän pöydän keskusteluihin, joissa nostetaan esiin koulussa ja perheissä sillä hetkellä tärkeitä kysymyksiä. Lopuksi syödään yhdessä nyyttäripöydistä. Jotkut ovat päätyneet tekemään ruokaa yhdessä tai viettämään vapaamuotoista discoiltaa perheiden kesken.

Tänä syksynä neljäsluokkalaisten perheet kutsuttiin ”neljännen asteen yhteyteen”, jossa totuttujen keskustelujen lisäksi lapset vetivät työpajoja perheille. Snellussa tuli ensimmäistä kertaa vähän Virtsumainen olo, kun tanssin cicapota lapsen luokkakaverin isän kanssa kahden neljäsluokkalaisen tytön vetämässä tanssipajassa. Tuntui jotakuinkin samalta kuin porkkanoiden pilkkominen lasten ja suoraan töistä rientäneiden aikuisten kanssa Virtsun soppaillassa aikoinaan.

Yhteisö ei synny itsestään

Tarinan ydin on se, että Virtsussa on vuosikymmenten ajan tehty sitä, mitä kouluissa nyt harjoitellaan. Yhdessä olemista ja yhdessä tekemistä, joka saa yhteisön tuntumaan omalta ja tärkeältä opettajille, vanhemmille ja lapsille. Kodin ja koulun lähentämistä. Yhdessä tekeminen antaa enemmän, kun uskalletaan ylittää ne perinteisimmät opettajan, vanhemman ja oppilaan roolit. Snellussa opettajat ovat alkaneet tutustua vanhempiin ja perheisiin ”ihmisinä” ja vanhemmat ja lapset ovat alkaneet tasaveroisina tuoda omaa osaamistaan kouluyhteisöön. Lapsenpainilta on vain yksi esimerkki yhdessä tekemisestä Snellussa. Usean vuoden ajan lauantaikoulupäivä on toteutettu PopUp-työpajojen merkeissä: päivän aikana lapset ja aikuiset järjestävät parikymmentä työpajaa, joihin kaikki voivat osallistua. Työpajojen sisältö on aina vetäjiensä näköinen.

”Yhdestä pakollisesta vanhempainillasta” on muutamassa vuodessa edetty jo pitkälle, kun lapsenpainillan ja PopUp-pajapäivän tyyppiset yhdessä tekemiset on saatu koulun rakenteisiin. Todella suuri askel otettiin, kun opettajat perheineen alkoivat muutama vuosi sitten osallistua vanhempainyhdistyksen kaikille snellulaisille tarkoitettuun perinteiseen kevätpiknikiin Koffin puistossa toukokuisena perjantai-iltana. Roolien venyttämisen ja yhdessä tekemisen tiellä on edelleen paljon tehtävää. Koti ja koulu eivät lähenny pelkästään sanoilla eikä yhteisö synny itsestään vaan sitä on koko ajan erilaisin teoin rakennettava. Yhdessä tekemiselle on varattava tilaa kalenterista ja aikaa elämästä. Kohtaamisille ja rajojen ylittämiselle on altistettava itsensä. Jotkut ovat aktiivisempia ja monella tavoin joustavampia kuin toiset – ja tämä koskee sekä perheitä että opettajia. Joskus täytyy vääntää rautalangasta, mitä ”yhdessä olemme enemmän” käytännössä tarkoittaa. Virtsun eväillä sen näkeminen on helppoa. Toteuttamiseen tarvitaan koko yhteisöä.

Tags: , , ,